Eikös ole erikoista, että ihminen ei ole koskaan "valmis". Ja ehkä vasta haudassa tietää mitä haluaa elämältään, mitä haluaa tehdä, mistä tykkää, kuka on ja niin edelleen.
Mä olen reilu kolmekymppinen äiti ja edelleen opin jatkuvasti uutta itsestäni, huomaan muuttuneeni joka vuosi, enkä tiedä mitä haluan.
Aina välillä luulen että NYT se "minä" löytyi, mutta ei, taas tullaan rytisten alas ja nöyränä etsitään minuuden palasia. Mä olenkin ollut aina aika kaksijakoinen ihminen monessa asiassa. Vaikea ottaa selvää itsestään kun toinen puoli on Terttu ja toinen Hilja :D. Ööö? Anteeks. No, anyway. Josko löytäisin hiukan isomman palan itteeni sitten työelämästä jos ja kun se käynnistyy tämän vuoden loppupuolella.
Kyllä se on naiselle tärkeää se tälläytyminen. Asiasta toiseen ;). Minä en paljoa itteeni laita, keskimäärin kerta viikkoon meikkiä ja tukka laitettuna vielä harvemmin :o. Vaatteet ikivanhoja, liian pieniä, rumia, reikäisiäkin. Mutta sitten kun joskus puen päälle parhaat, laitan jalkaan vähän korkeampaa korkoa, meikkaan, laitan tukan, hajuvettä, kynsilakkaa jne niin Herra Isä että olo on TÄYSIN erilainen :O!!! Paljon itsevarmempi, upea(vaikken kovin upea olekaan :D), ja tuntuu ettei muuta haluaiskaan kuin pukeutua, shoppailla, meikata ja kulkea nokka pystyssä ;D. Mutta noo, eipä ois kyllä varaakaan. Joten tyydyn siihen asti kulkemaan rääsyissä, rumana ja katse alas luotuna ilmeellä "anteeksi kun olen täällä",(jos joku sattuu näkeen).
Paljon meiltä naisilta vaaditaan, mutta paljon me kyllä vaaditaan itsekkin itseltämme. Mutta vaatisimmeko niin paljoa, jos yhteyskunta ei vaatisi :D?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti